RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.saarikka.fi:443/D10_Saarikka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.saarikka.fi:443/D10_Saarikka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturvaliikelaitos Saarikka/Johtokunta
Pöytäkirja 16.12.2022/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Ytyä -hankkeen loppuraportti |
Ytyä -hankkeen loppuraportti
Perusturvaliikelaitos Saarikka/Johtokunta 16.12.2022 § 49
232/00.01.05/2022
Selostus asiasta YTYÄ -hanke on ympäristöministeriön ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmasta 60 % rahoitettu hanke. Hanke toteutetaan Saarikan hallinnoimana 15.8.2021-31.5.2022 välisenä aikana. Sen kokonaisbudjetti on 40 000 euroa, josta Saarikan ja alueen kuntien omarahoitus osuus 16 000 euroa katetaan työajalla. Hanketta vetää Saarikassa Timo Itäpuisto 50 % työajalla eikä siinä ole muita työntekijöitä.
Hankkeen päätavoitteita ovat:
- Saarikan alueen viiden kunnan keskusta-alueiden kehittäminen houkuttelevimmiksi ikääntyvien asumisen näkökulmasta
- Toimivien yhteistyömallien kehittäminen kuntien ja tulevan hyvinvointi-
alueen ikääntyvien asumisen kehittämisen rajapinnassa
Hanke toimii ensisijassa strategisella tasolla eli siinä ei painoteta konkreettisia yksittäisiä rakentamisen kohteita, tai niiden suunnittelua. Kunnittain on kuitenkin omia, jo hankkeen hakuvaiheessa keskusteltuja painotuksia, jotka huomioidaan kehittämistyössä.
Hankkeen loppuraportti on oheisena liitteenä.
Esittelijä Liikelaitoksen johtaja Riitta Hallberg
Päätösehdotus Merkitään Ytyä -hankkeen loppuraportti tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |