RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.saarikka.fi:443/D10_Saarikka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.saarikka.fi:443/D10_Saarikka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 22.09.2022/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talouden toteutuminen tammi-heinäkuu 2022
Yhtymähallitus 22.09.2022 § 49
165/02.02.02/2022
Selostus asiasta SoTen toimintatuottojen toteuma tammi-heinäkuussa oli 58,1 % (ed.vuosi 57,8 %). Toimintakulujen toteuma oli 59 % (ed. vuosi 58,4 %).
Laskennallinen ylitysennuste on noin 1 milj. euroa. Toteutuneet suorat
koronakustannukset olivat n. 279.000 euroa.
Terveydenhuollon maksutulot ovat jäämässä alle arvioidun mm. resurssipulan ja osastojen sulkujen vuoksi. Sosiaalihuollon maksutulot puolestaan ovat kertyneet arvioitua paremmin, joten tulojen arvioidaan hieman ylittävän talousarviossa arvioidun tason.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelualueen osalta ei koko SoTen osalta ole ylityspaineita, mutta kuntakohtaisia eroja on mm. lastensuojelukustannuksissa. Lisäksi toimeentulotuen kustannukset ovat ylittymässä kaikissa kunnissa.
Arjen tuen palvelualueella ylitystä on tulossa vammaisten asumispalvelujen ostoissa ja vammaisavustuksissa, perhehoidossa sekä omissa koti- ja asumispalveluissa. Koronaa on ollut runsaasti sekä asiakkaissa että omassa henkilökunnassa. Tämä näkyy asiakkaiden hoitoisuuden kasvuna sekä
sijaistyövoiman ja vuokratyövoiman käytön kasvuna. Koronan takia on
jouduttu myös tehostamaan puhtauspalveluja.
Terveyspalveluissa suurimmat ylitykset ovat lääkäripalvelujen ostoissa,
laboratoriopalveluissa (korona), apuvälineissä ja avokuntoutuksessa.
Palvelualueella arvioidaan, että ylitykset pystytään koronakustannuksia
lukuun ottamatta kattamaan palvelualueen sisällä.
Talouden toteutumista esitellään tarkemmin kokouksessa. Kokouksessa talouden toteutumista esittelivät talousjohtaja Aino Rajapolvi, palvelupäällikkö Anu Kinnunen ja palvelujohtaja Marjo Kotilainen.
Esittelijä Kuntayhtymänjohtaja Riitta Hallberg
Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää merkitä talouden toteumatilanteen tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |