RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.saarikka.fi:443/D10_Saarikka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.saarikka.fi:443/D10_Saarikka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturvaliikelaitos Saarikka/Johtokunta
Pöytäkirja 28.10.2022/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Toiminimikkeen muuttaminen
Perusturvaliikelaitos Saarikka/Johtokunta 28.10.2022 § 41
187/01.01.03/2022
Selostus asiasta Hallintosäännön 47 §:n mukaan liikelaitoksen henkilöstön osalta viran perustamisesta ja lakkauttamisesta, virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi sekä näiden virkojen ja toimien nimikemuutoksista päättää liikelaitoksen johtokunta yhtymävaltuuston ja yhtymähallituksen vahvistamien periaatteiden mukaisesti.
Saarijärven ja Karstulan kotihoidossa tehdään työn sisällöllisiä muutoksia kuntoutusohjaajan ammattinimikkeellä työskentelevien toimiin. Tästä johtuen esitetään Saarijärven kuntoutusohjaan nimikkeen muuttamista Rai asiantuntijaksi ja Karstulan kuntoutusohjaajan nimikkeen muuttamista fysioterapeutiksi.
Rai asiantuntija työskentelee koko Saarikan alueella ja myöhemmin hyvinvointialueella.
Karstulan kuntoutusohjaajan toimessa työskentelee henkilö, joka täyttää fysioterapeutin kelpoisuusehdot.
Esittelijä Liikelaitoksen johtaja Riitta Hallberg
Päätösehdotus Johtokunta päättää muuttaa
1) Saarijärven kotihoidon kuntoutusohjaajan toiminimikkeen Rai asiantuntijaksi ja
2) Karstulan kotihoidon kuntoutusohjaajan toiminimikkeen fysioterapeutiksi 1.11.2022 lukien.
Perusteena todetaan työn sisällölliset muutokset ja toiminimikkeet vastaamaan paremmin tehtävän sisältöä.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |